20
SYY
17.00
Edustus, II-divisioona

Pyry Team - Peliitat   3 - 9

Nokia

Manselius hurjana Nokialla

Peliitat haki sunnuntaina vierasvoiton Nokialta, jossa paikallinen Pyry Team taipui maalein 3-9 (0-3, 3-3, 0-3).

Hyökkäyspäässä tuntui tällä kertaa uppoavan kaikki. Kapellimestarina hääri hattutempun tekaissut Kalle Manselius.

Peliitat tuli otteluun selvästi raikkaammalla jalalla. Kummallakin joukkueella oli peli alla eiliseltä, mutta Pyry Team oli pelannut oman ottelunsa iltamyöhään Tampereella.

Palautumisaika jäi Rautaliigan mittapuulla kotijoukkueen osalta auttamatta liian vähäiseksi.

Ottelu polkaistiin kunnolla käyntiin Arttu Siitosen siniviivalämäisyllä, kun ottelua oli pelattu sekuntia vaille viisi minuuttia.

Ensimmäinen erä poiki kaksi muutakin heinolalaismaalia, joista kummastakin vastasi Kalle Manselius. Jälkimmäinen 0-3-maali syntyi ylivoimalla kotijoukkueen Tuukka Myllymäen ulosajorangaistuksen aikana.

Myllymäki lensi pihalle pollaan tai yläruhoon kohdistuneen taklauksen seurauksena. Uhriksi joutunut Valtteri Vana pystyi kuitenkin jatkamaan peliä.

Toisessa erässä Peliitat tuplasi maalimääränsä kuuteen. Vastustajan maalivahti Aleksi Hautalalla ei ollut paras päivänsä. Maalinteossa onnistui Tomi Stylman, Jonne Saarinen ja Aleksi Pippuri.

Heinolalaisten pelihalut vähenivät maalien myötä ja tyydyttiin kotijoukkueen verkkaisempaan pelitahtiin. Tämän myötä Pyry Team pääsi peliin mukaan Eetu Laukkasen yhdella ja Jesse Lassilan kahdella maalilla.

Kolmannessa erässä Wille Viittanen lopetti Pyryn pyristelyt 3-7-maalillaan. Ei niin kauniin, mutta sitäkin tarkemman laukauksen saattelemana.

Manselius täydensi vielä hattutemppunsa kolmannella henkilökohtaisella onnistumisellaan ja Niki Koskinen osui maalinteossa kertaalleen. Näin loppulukemiksi muodostui selvän sorttiset 3-9-lukemat.

Peliittojen maalilla kauden ensimmäisen pelinsä pelannut Remy Pennanen torjui 30 kertaa.

Aleksi Hautala onnistui pysäyttämään 34 laukausta kotijoukkueen maalilla.

Peliitoista isoimmat tehopisteet haalivat Kalle Manselius 3+0

Waltteri Viittanen 1+2

Tomi Stylman 1+2

Valtteri Vana 0+3

Jonne Saarinen 1+1

Niki Koskinen 1+1

Marko Kiiskinen 0+2

Eetu Ojala 0+2

Peliitat on nyt pelannut kolme sarjapeliä, joista pistepussiin on kilahtanut yhtä vaille täydet pisteet.

Ensi viikonloppuna reissaillaan taas. Lauantaina Pirkkalassa kohdataan nousuvireinen Pingviinit.